Sadat Siltamäen asukkaat kehittivät kotikulmiaan pelin avulla

Report this content

YIT OYJ Lehdistötiedote 21.4.2017 klo 09:00

Helsingin Siltamäessä tutkitaan parhaillaan täydennysrakentamisen ja aluekorjaamisen mahdollisuuksia. Asukkaita innostettiin ideointiin nettipelin avulla.

Remontit olisi kannattanut aloittaa jo aiemmin. Tätä mieltä Siltamäen rakennuskannasta ovat projektinjohtaja Ritva Tanner Helsingin kaupungilta, tekninen isännöitsijä Janne Koponen Siltamäen Huollosta sekä kestävän kaupunkikehityksen johtaja Juha Kostiainen YIT:ltä.

Mutta peliä ei ole menetetty. Fiksulla suunnittelulla voidaan käynnistää muutos, joka tuo toteutuessaan remontoitujen talojen lisäksi uutta rakennuskantaa, uusia asukkaita ja uusia palveluja.

Siltamäen tulevaisuutta halutaan suunnitella yhdessä asukkaiden kanssa, ja tätä varten Helsingin kaupunki, YIT ja FCG toteuttivat Siltamäen täydennysrakentamispelin. Älypuhelimella ja tietokoneella pelattavassa pelissä pääsi katsomaan, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat esimerkiksi ostoskeskuksen tai virkistyspalvelujen kehittämiseen. Pelissä sai kokeilla uusien talojen rakentamista tai lisäkerrosten tekemistä nykyisiin taloihin. Peliaikaa oli kolme viikkoa maalis-huhtikuussa.

Alustavien tulosten mukaan Siltamäki-peliä kokeiltiin kaikkiaan lähes kahdeltatuhannelta eri koneelta, ja pelituloksensa lähetti yhteensä 515 henkilöä. Neljä kymmenesosaa näistä oli siltamäkeläisiä. Peli tavoitti hyvin eri-ikäiset: suurimpia pelaajaryhmiä olivat 26–35-vuotiaat ja toiseksi 46–55-vuotiaat.

”Saimme paljon ja rakentavaa palautetta tulevaan suunnitteluun ja asukkaiden toivomiin palveluihin”, tiimipäällikkö Jani Päivänen FCG:ltä kertoo.

Tuloksia avataan lisää 16. toukokuuta klo 18.00 Suutarilan monitoimitalolla, osoitteessa Seulastentie 11 järjestettävässä tilaisuudessa.

Aluekorjaus hyödyttää kaikkia

Kun Helsingin uutta yleiskaavaa suunniteltiin, siltamäkeläiset ottivat kaupunkiin yhteyttä ja pyysivät: ”älkää unohtako meitä”.

Viesteissä uudet rakennukset ja asukkaat oltiin valmiita ottamaan vastaan. Tiedossa on, että jos väkimäärä vähenee, myös palvelut uhkaavat vähetä.

Moni ikääntyvistä asukkaita on kiintynyt kotikulmiinsa, mutta kaipaisi hissillisiä ja esteettömiä taloja. Toisaalta kaivataan uusia, nuoria asukkaita palveluiden käyttäjiksi. Isännöitsijä Koponen tietää, että monella taloyhtiöllä on edessään hyvin isot remontit, joiden hinnat hirvittävät asukkaita. Täydennysrakentamisesta saattaa olla mahdollista saada tuloja kattamaan edes osan remonttikustannuksista.

Väljään rakennetun alueen iso plussa on, että sitä voidaan ryhtyä suunnittelemaan kokonaisuutena, seudun aluekorjaamisena. Vanhassa Siltamäessä taloyhtiöt omistavat tonttinsa, joten potentiaalia alueen yhteiselle kehittämiselle on, mikäli taloyhtiöt lähtevät siihen mukaan.

YIT:n Juha Kostiainen kertoo, että aluekorjaamisessa on paljon hyviä puolia. Oleellista on, että tarkasteluun ei oteta yksittäisiä taloyhtiöitä vaan riittävän isoja alueita, esimerkiksi useita kortteleita.

Kun alueita suunnitellaan kokonaisuutena, täydennys- ja korjausrakentaminen hyödyttää myös asukkaita. Alueen arvo kasvaa, asuntojen arvo nousee, vetovoima tuo uusia asukkaita ja heidän mukanaan ostovoimaa ja palveluja.

Kaupungille – ja veronmaksajille – täydennys- ja korjausrakentaminen on valmiin infran ja olemassa olevien palveluiden takia halvempaa kuin kokonaan uusien alueiden rakentaminen.

Lisätietoja:
Juha Kostiainen, johtaja, Kestävä kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi
Jani Päivänen, tiimipäällikkö, FCG, puh. 0400 560 626,
jani.paivanen@fcg.fi
Ritva Tanner, projektinjohtaja, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 09 310 25560,
ritva.tanner@hel.fi
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568,
hanna.malmivaara@yit.fi 

Siltamäki

Koillis-Helsingissä sijaitseva kaupunginosa Keravanjoen rannalla Vantaan rajalla, Tuusulanväylän varrella.

Runsaat ulkoilumahdollisuudet, joita alueen asukkaat kehuvat.

Keskeinen osa aluetta on 1970-luvulla rakennettu kerrostalolähiö, joka tuli tutuksi 70-luvun Naapurilähiö-televisiosarjasta.

Kerrostaloalueen rakennuskanta on peruskorjauksen tarpeessa.

Väestökehitys on laskeva ja ikääntyvä.

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia